sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Tuskarrellen potkukelkkailua

Niinpä kävi, että "Meän tyäret" kokoontuivat tänä kauniina, aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä meillä, HoOn luona. Askarteluaiheena meillä oli potkukelkka ja swapin aiheena "talvi". Ylläolevasta kuvasta näkyy mitä kaikkea talveen liittyvää ihanaa vaihdettiin keskenämme. Itse olin neulahuovuttanut lampaantaljan sekä "mikälie turkiseläin" -puuhkan, Leena sai minun tavarani arvonnassa. Merja oli tehnyt upean linnunpöntön, jonka onnekas Virpi sai viedä Vailille Kurjenpolveen. Merja sai puolestaan erilaisia Leenan askartelemia talvi-aiheisia tauluja ja kirjasen. Itse sain onnekkaasti Virpin mielettömän ihastuttavan virkatun tyynyn. On tämä vain hauskaa, joka kerta! :) Heli oli myös kerhoilemassa, mutta passasi swapin tällä kertaa.

Ja sitten kelkkailun pariin. Merja oli reipas ja opasti meitä muita askartelijoita potkureiden valmistuksessa mallinaan hänen tekemänsä potkuri. Potkureita väsäsimme Marian ohjetta mahdollisimman tarkasti noudattaen. Minun askarteluni oli ehkä enemmänkin melkoista tuskartelua... eikä muilla näyttänyt olevan sen helpompaa. Jotenkin jäi semmoinen maku suuhun kelkan teosta, että jollen saa tätä nyt tänään valmiiksi - jää se sitten tekemättä kokonaan... Eli saa nähdä miten tässä vielä käy. Kukaan ei siis vielä saanut potkuriaan valmiiksi asti, joten lisätkäämme kuvia sitten myöhemmin! :)

Kiitos kaikille mukanaolleille iloisesta iltapäivästä! Muutaman viikon päästä sitten taas uudestaan.

EDIT 2.2.2009 klo14:06. (HoO)Tässä Lumililjan Vilmer-poika testailee tuliterää potkukelkkaa. Hyvin luistaa! :)


Edit.Meilläkin potkutellaan nyt:)

7 kommenttia:

H / Lumimäellä kirjoitti...

Ai niin! Joko Helillä tai Virpillä jäi punainen akryylimaali tänne... ettette etsi sitä ihmeissänne kotosalla.

Heli kirjoitti...

Kiitos HoO, kivaa oli! Oma kelkka odottaa jalaksia vielä ja pitäähän sitä vielä vähän maalaillakin. Jos maalipurkissa on likainen korkki, niin se on mun, jos puhdas, niin Virpin:)

H / Lumimäellä kirjoitti...

Heli: Korkki on hiukan maalissa. ELi varmaankin sitten sinun :) Onko maalilla kiirus? Jos ei niin sitten saat sen MAHDOLLISELLA huovutuskurssillamme...

Anonyymi kirjoitti...

Kuules HoO, mulla on maalipurnukka täällä kotona ja aika törtteessä eli se joka jäi sinne on Virpin.

Merja kirjoitti...

IHANA kelkka!ihan selkeesti "Esla" ;P Kyllä kelpaa potkutella.
Mun pitää tehdä toinen kelkka,kun sain niitä sorvauksiakin.Pitänee kuvata se eka "pro the kelkka"-raasukin.
Kiitoksia kaikille <3

Anonyymi kirjoitti...

Oih, hieno!!! Mulla odottaa osat myös, että ehtisin kokeileen kelkan tekoa... Mut varsinainen tarve ehti jo mennä ohi, ku oli se toinen.. :D

Merja kirjoitti...

laitoin kuvan omasta kelkastani blogiini,en viitti samaa kuvaa tännekin laittaa teidän kauhuksi.