sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Marraskuun kerho?

Laitanpas nyt hetimmiten tähän ehdolle seuraavan kerhon pohdintaa... Eli mietimme Merjan kanssa Ylitornion ihanista maisemista kotiin ajellessamme, että olis ihana saada OIKEITA kakkuja nukkekodin joulupöytään. Siispä ajattelin palata aiheeseen, josta joskus syksyllä kuulin kerhossa puhuttavan, että niillä Bodo Hennig-vuokilla voisi tehdä kakkuja, joista tulisi kyllä ihan upeita, mikäli kurkistelee toisten blogeihin, missä niitä näkee. Taikinaan voisi laittaa jotain jouluntuoksuista maustetta.
Siispä jälleen kerran: aika ja paikka hakusessa! Niin, ja aihekin, mikäli leipominen ei sytytä :D

Muoks!

Seuraavalle kerhokerralle mukaan:
Cernit-massaa
Pieniä kakkuvuokia (ken omistaa)
Muovailualusta + terä

51 kommenttia:

ElliH kirjoitti...

Iltaa!
Voitaisiinko sopia ensi kerralla ajat jouluun asti? Minun kalenteri täyttyy uhkaavaa vauhtia ja olisi kiva päästä kerhoilemaan joten olisi myös kiva tietää kokoontumiset!
Mikä meillä on seuraavalla kerralla vaihdon aihe?

Anonyymi kirjoitti...

Miten ois vaihtona nyt se HoO:n aiemmin esittämä salaiset paheet, vai oisko joulu aiheena liikaa, kun kaikki taitaa pakertaa kalenterin kimpussa? Jos joulu hyväksytään, se vois olla myös joulukuussa aiheena vasta.
Mikä päivä sulla HoO oli kalenterissa silloin, mitä esitit itse pystyväsi kerhoa teille järjestämään? Vieläkö se on voimassa?

H / Lumimäellä kirjoitti...

Heips kaikki!

Juu. On se "tarjous" vielä voimassa, että meille voisi kokoontua marraskuun kerhon.. En vain tiedä oikein milloin ja mikä viikonpäivä olisi kaikkien mielestä sopivin :) Itselleni sopii lähes mikä päivä tahansa.

Merja kirjoitti...

Kerhoiltaskos me Hoolla ens kerralla?Onko arki vai viikonloppu parempi/pahempi?Mulle näillä näkymin taas varmaan kävis kumpi vaan.Vaihtoon osallistun ilman muuta,salaiset paheet kuulostaa hyvältä,ja melkein tiedän mitä teen :)))
Pidetäänkö me minkäänsortin pikkujouluja??
Aiheena kannatan joulukakkuja.

Heli kirjoitti...

Kakuista puheen ollen, onko kukaan testannut kakkuvuokia? Toimiiko taikataikina vai Cernit paremmin?
Kakut aiheena seuraavalla kerralla olisi kyllä kiva:)
Tapaamisajankodasta en osaa sanoa, päättäkää te muut:)

Anonyymi kirjoitti...

mulle sopis kyllä lauantai aika hyvin, sunnuntainakin mahdollisesti alkuiltapäivästä (paitsi ei 8.11), arki-ilta riippuu viikosta, koska joka 2. viikko lapset vois olla isänsä kans kotona että pääsen lähteen..(ti ei mulle sovi)
Miten jos HoO laittaa ehdotuksia? Esimerkiksi milloin hän mieluummin suostuu meidät vastaanottamaan, arkena vai sunnuntaina :D Katsotaanko sit milloin sopis mahd. monelle?

Anonyymi kirjoitti...

Maria oli tehny kakut fimosta, katsoin hänen blogistaan. mannaryynejä sekaan ja pottujauhoja vuokaan :D

H / Lumimäellä kirjoitti...

Mulle sopis joko maanantai-ilta tai sitten sunnuntai-iltapäivä parhaiten. Mutta myös muut arki-illat (paitsi torstait) sopivat. Lauantaina käydään vauvauinnissa niin silloin ei ehkä kuitenkaan.

Miten olisi sunnuntaina 16.11. ja vaikkapas klo15? (Ensi vkon su:na ei oikein voi kun on isänpäivä..) Tai sitten maanantaina 10. tai 17.11. klo17?

Merja kirjoitti...

mulle varmaan käy tuo sunnuntai 16.11.ja onko swappina nyt salaiset paheet?
pitäskö meidän hommata porukalla fimoa jostain vai hankkiiko kaikki omansa?entä tehdäänkö me myös jotain muuta kuin kakkuja,jos vuokia on vain pari...tehdäänkö muita jouluherkkuja samalla?
(kyselykausi)

Anonyymi kirjoitti...

Mitä se fimo on ja mistä sitä saa? Onko isot pakkaukset? värillistä vai mitä, cernitin tyyliin????

myös kyselykausi...

kannatan tuota salaisia-paheita ;)

tällä hetkellä nuo muut ajat on aika passeleita paitsi 17 pv en pääse jos vuorot pitää kutinsa ...

Anonyymi kirjoitti...

Fimo on samanlaista massaa kuin Cernitkin, mutta hiukan pehmeämpää työstää. Myydään ihan tismalleen samanlaisissa pakkauksissakin. En vain ole törmännyt Tornio-Kemi-Oulu-akselilla sitä myyviin liikkeisiin. Jos joku tietää paikan mistä sitä saa niin hyvä :)

Itselläni on muutama väri fimoa (ruskeaa ehkä pieni köntti). Omani olen ostanut Helsingistä.

Onnistuiskohan sillä Cernitillä ihan yhtä hyvin nuo kakut? Luulisin niin..

Heli kirjoitti...

Voi kun ehtisi kokeilemaan kakkuvuokia ennen kerhoa. Mulla on nen ne Bodohenningin kakkuvuoat ja luulenpa, että joillain muillakin;)
Mullakin "lähimmät paikat" joissa olen Fimoon törmännyt ovat Ideaparkin ja Helsingin Sinellit:)
Josko onnistuisi Cernitillä tai taikataikinalla...

Merja kirjoitti...

vai tehdäänkö tilaus johonkin fimoa myyvään nettiputiikkiin?
niin ja kuinka monta vuokaa löytyy yhteensä...?

Anonyymi kirjoitti...

Mulla ei ole ainakaan Reutterin eikä BodoHennigin vuokia..muistaakseni 2kpl jotain "halpisvuokia".

Minusta meän kannattaa tehä Cernitillä - miten voitaisiin epäonnistua, kun se toimii kuiten samalla tavalla kuin Fimokin. Taikataikinaa voisi myös kokeilla. Voitais leipoa vaikka lisäksi pullia, pullaleetaa yms.

Merja kirjoitti...

mutta eihän reutterin vuokia voi ainakaan paistaa....??
Joo,kannatan myös pullanleivontaa ym.kyllä se cernit varmaan käy yhtä lailla.mitenkähän osattais tehdä minipieniä pipareita?

ElliH kirjoitti...

Huomenta!
Minulle passaa mikä vaan.. taikataikina pullat kiinnostas enemmänkin..
Käykääs kattomassa www.kotiliedenpuoti.fi.. sillä on myynnissä kans nukkekoti ja tavaraa siihen.. Paheet kuulostaa hyvältä vaihdon aiheelta.. saan nähdä mitä keksin ;)

Anonyymi kirjoitti...

Jos tehdään yksi satsi taikataikinaa. 1 dl kaikkia aineita taikinasta tulee julmettu määrä leivottavaa. Jos lisäksi ostetaan cernitiä. ehkä siihenki voi sekoittaa mannaryynejä "oikeamman" näön saamiseksi?

Heli kirjoitti...

Pieniä kakkuvuokia ei voi laittaa uuniin, kakkutaikina pitää saada vuoasta ulos ja sitten vasta uuniin. Voipi hyvinkin olla taitolaji;)

Anonyymi kirjoitti...

Ahaa... No, Marian blogissa oli jotain, että pottujauhoilla sai irrotettua kakun vuoasta pois. En tiä ennen vai jälkeen paistamisen. Mullaki on jotain vuokia, mut ne on sellasia, joita EI voi laittaa uuniin. Mutta jos kokeillaan pottujauhojen kans muotoilla ja irrotettuna paistaa? Mulla on sit kaikkiaan 3 vuokaa. Jos muillaki on ja tuo tekniikka käy nii saadaan useampia muotoon paistettuja kakkuja. Ehkä...

- Virpi kirjoitti...

Hep!
Kävin eilen Barnetshusissa ja siellähän oli ihan kiva valikoima Fimoa. Ostin tosin vain yhden paketin.
Mullakin on kakkuvuokia, mutta en osaa ihan varmasti sanoa pääsenkö tulemaan, mulla on työreissu kuun lopussa, johon täytyy tehdä rutkasti töitä etukäteen. Vuokia lainaan kyllä!

- Virpi kirjoitti...

Hille, tuo Kotilieden talo on kyllä tosi nätti...

Merja kirjoitti...

hepskukkuu,mullakin on vuoka,tosin vain yksi ;P
eipä tullut mieleenkään,ettei näitä paisteta vuoassa....*nolo*
virpi:nyt mullekin tuli mieleen,että BH:ssahan sitä fimoa olikin.

H / Lumimäellä kirjoitti...

Wau! Ja mie ku niinki usein käyn BH:ssa.. enkä ole semmoista huomannut, että Fimoa siellä myytäisiin. Taidan aina katsella siellä aivan eri juttuja kuin askartelutarvikkeita... *viheltelyä* :D Eli sinne siis Fimo-ostoksille kaikki!

Merja kirjoitti...

:D
onhan siellä bh:ssa kaikenlaista siinä värityskirja-osaston liepeillä,oon monesti kattellut.
JA olihan se kotilieden talo kyllä nätti.

Merja kirjoitti...

no niin,mä kannatan maanantai 10 päivä tai sitten se sunnuntai 16 päivä....mitä muut sanoo?

Anonyymi kirjoitti...

Eli nyt vain äänestämään kumpana päivänä kokoonnutaan (sovitaan se päivä jolloin eniten porukkaa pääsee paikalle):

maanantai 10.11. klo 17
sunnuntai 16.11. klo 15

ElliH kirjoitti...

No niin, taas kerkeän tänneki.. sunnuntai mielummin kokoontumis päiväksi. Maanantaisin olen viideltä vielä töissä. Mutta voinhan jättää väliinkin kerran jos tuntuu että muille ei sovi sunnuntai..

Merja kirjoitti...

No mä sanon kans sunnuntai!
ja tehtäiskö piparitalojakin?joku kerho oli niitä tehnyt,oli tosi sieviä.

H / Lumimäellä kirjoitti...

Mulla haluttais leipoa joulutorttujakin... :D Saas nähdä mitä sitä kerkeää oikeasti sitten lopulta tekeen... Mikään ei varmaan ole niin helppoa miltä näyttää ;)

molokki kirjoitti...

Kävin tänään BH:ssa.. Ei sieltä löytynyt kuin Cernit-massaa, jota myydään lähes puolet halvemmalla LöytöMarketissa. Fimo-massa ei ainakaan minun silmiin siellä osunut :(

Anonyymi kirjoitti...

<- ja tuo ylempi kirjoitus meni sitten vahingossa avokkini typerällä nimimerkillä..
-HoO-

Merja kirjoitti...

hih... aattelinkin jo,että meillä on uus maskuliininen jäsen nukkiskerhossa ;)
aijaa...no sitten mennään löytömarkettiin cernit hyllylle.veit sanat suustani,joulutorttujahan pitää löytyä nukkekodin joulusta myös!ja mitenkä niitä laatikoita sun muita tehdään?

anja kirjoitti...

Hei!
Nyt on koneessa uusi(laina) modeemi, joten kerkesin myös kurkkaan viimeisimmät viestit. Mulle on ihan sama kumpi aika sovitaan. Tosin silloin sunnuntaina saattaa olla pojan peli ellei se siirry lauantaille, mut kaipa se poika voi isänsäkin kanssa kahdestaan lähteä...

H / Lumimäellä kirjoitti...

Elikkä meitä olisi nyt näillä näkymin neljä ainakin kokoontumassa sunnuntaina 16.11. Eli pidetään se pvm.

Heli ja Virpi: toivottavasti pääsisitte myös mukaan!!! :)

Nyt mulla iskee paineet tuon minun talon kanssa... Se on niiiiiiin kesken kuin joku talo voi olla :/ Pitää yrittää saada edes hiukan remonttia edemmäs, mutta kun nytkin aika mennyt vain joulukalentereiden tekoon.

Merja kirjoitti...

Äläpäs ota paineita Hanna,tiedän miltä susta tuntuu talon kanssa,mua suorastaan hävetti oma taloni silloin kun kerho oli meillä.Mutta sulla on kuitenkin kaunis talo,ja ulkoa "valmis" toisin kuin mulla.Vaikka nyt alkaa jo ulkovuorikin oleen paikoillaan,vihdoinkin.Ei mitään hätää siis!

anja kirjoitti...

Samaa mieltä Merjan kanssa! Jokainen on joskus aloittanut tyhjästä, joten tiedämme miltä tuntuu. Toisaalta kadehdin niitä, joilla on talo aluillaan, koska silloin on kaikki vielä edessä päin :) Ihaninta on suunnitella ja miettiä, ja tietenkin ideoiden toteuttaminen ja siinä onnistuminen ovat vertaansa vailla olevia asioita. Nyt yksi oma toteutus tökkii tosi pahasti :( Ja kun aikaa on niin vähän tällä hetkellä käytettävissä, niin tuntuu etten saa mitään aikaiseksi...(enkä saakaan)

Anonyymi kirjoitti...

Hahaa! :) Olenpas saanut itseeni hiukan vauhtia ja muutaman laudan olen saanut lattiaan ja tapettia hiukan myös seiniin.. Jospas huomenna kävisin hakemassa hiukan maalia niin saan myös kattoja/lattioita/seiniä maalaukseen - tai ainakin alulle ;)

Heli kirjoitti...

Kyllä kakut onnistuu Cernitistäkin. Testasin.
Massaa, vuokia ja alusta, mitä muuta otetaan mukaan seuraavalle kerralle, tuleekos mieleen?
Hanna, ei paienita talon suhteen!!!

anja kirjoitti...

Hei, Heli, miten testasit? Onnistuiko hyvin irrottaa vuoasta ennen paistamista?

Anonyymi kirjoitti...

Löysin omista kätköistäni 4 erilaista vuokaa (taitavat olla merkkiä EM). 2kpl kakkuvuokaa ja 2 semmoista jotain paistosvuokaa. Ja yksi joulusukan muotoinen piparimuottikin löytyy. Onko muilla piparimuotteja? Ottakaa niitäkin mukaan.

Ostin Forssan markkinoilta Marian tekemän kuivakakun, joten voidaan sitä käyttää mallina ;) Toivottavasti saadaan yhtä ihania!

Entäs tehdäänkö sitä taikataikinaa? Voisiko siitä onnistua ne joulutortut? Mitähän siihen väliin tulisi luumuhilloksi?

Heli kirjoitti...

Laitoin vuokaan perunajauhoa, en tiedä auttoiko taikinan irroituksessa vai ei, mutta tikulla joutui kyllä irrottelemaan kakun vuoan reunoista ja tasoittelemaan kakun reunat lopuksi terällä...
Olisiko tumman ruskeasta Cernitistä luumuhilloksi?

Anonyymi kirjoitti...

tein viime joulun alla taikataikinasta torttuja. oli kyllä kova homma, joten muutamaan vaivaiseen kpl:seen jäi. taisin maalata keskustan siitä, en oo ihan varma. mut mun tortut on kyl sellasen paistamattoman tekeleen näköisiä tällä hetkellä, eli eivät kuohkeita kohonneita ruskehtavia ole ollenkaan :)
voishan sitä yrittää muutaman paremman tehdä tietysti. mites me toimitaan sen mahd taikataikinan teon kans? mä ajattelin kokeilla piparitaloa, jos onnistuis saada tehtyä... mut en tiä kokeilenko jo viikolla jonain iltana, jos mahdollisesti on aikaa. siellä kerhossakaan ei kaikkea ehdi tehdä.

Heli kirjoitti...

Jos tehdään taikataikinasta jotain, kannattaa voidella ennen paistoa kananmunalla, antaa mukavasti väriä pintaan:)

Merja kirjoitti...

mulla on edelleen vaan yksi vuoka...ellen sitten käy tyttären nukkiskamoja tonkimassa :D
täytyypä tutkia.
ostin jo piparinruskeaa cernittiä pakkauksen,pitäs varmaan jotain muutakin sävyä olla.tuodaanko me niitä taikataikinamatskuja mukana?mä ainakin voisin tehdä jotain taikiksestakin,jos vaan kerkiää!ja moneltako oli se ajankohta....luenpas edellisiä viestejä...

H / Lumimäellä kirjoitti...

Jos taikataikinan ohje on seuraava, niin ilman muuta talo tarjoaa taikinatarpeet :)

1 kahvikuppi suolaa
1 kahvikuppi vehnäjauhoja
loraus ruokaöljyä
vettä
(kananmunaa voiteluun)

Tuon ohjeen nappasin Marian sivuilta.

Anonyymi kirjoitti...

Ostin tiikerikakun väreihin sopivat cernitit. Tulee mitä tulee... Kaipa niitä voi sekoitella jonkun muun sävyn saamiseksi. Mulla on sydämen ja kalan malliset vuoat sekä yks tavallisen kakun aikaansaamiseksi. Eiköhän niillä pärjää.
Salainen pahekin alkaa olla valmis kohta puolin, kuten joulukalenterikin (yhtä vaille valmis) Eiköhän se tästäääää...

H / Lumimäellä kirjoitti...

Ai niin.. mie olen unohtanu koko vaihtarin! Kääk. Saas nähä mitä sitä keksii. Onneksi on vielä päiviä jäljellä.

Merja kirjoitti...

Mulla on paheet yhtä juttua vaille kasassa.Kuka muu osallistuu vaihtariin?

Anonyymi kirjoitti...

minä!!!!!

ElliH kirjoitti...

Hei naiset!
Mie en pääse tänään kerhoon. Meille on kuulemma tulossa vieraita ja pitäisi saada yksi työ juttukin päätökseen.. Leipokaa te minunkin puolesta. Hauskaa kerhoa kaikille! Nähdään seuraavalla kerralla!

H / Lumimäellä kirjoitti...

ElliH: Voi harmi.. :( Mutta ensi kerralla sitten. Luvataan kyllä leipoa sinunkin puolesta ;)

Itselläkin taitaa jäädä swappi välistä, kun en ole ehtinyt tekemään mitään. Harmittaa kovasti. Täytyy kateellisena sitten katsoa vierestä.. *kyynel*