tiistai 28. huhtikuuta 2009
Keijunkolon pohdintaa
Eli pohdiskelen tätä koloa.Koko kuvassa näkyy nyt tavarat,niinkun ne on paikoilleen kiinnitetty.Tuolin asettelu mietityttää,mielestäni siivet ei näy tarpeeksi hyvin.Pitäisköhän tuolia hiukan kääntää?Ja sitten se valaistus...reikä on tuossa nurkassa jossa on pesusoikko,hivutetaanko valojohto sieltä ja ujutetaan valot kattoon?naamioidaan vaikka hiukan lisämuratilla?
tiistai 21. huhtikuuta 2009
torstai 16. huhtikuuta 2009
Tuolin tuunausta sun muuta
maanantai 13. huhtikuuta 2009
Keijunkoloboksi
Tänään kerhomme löi viisaat päänsä yhteen ja askartelevat näppinsä samaan soppaan, kun valmistimme keijunkoto-aiheista roomboxia Tornioviikkoa varten. Tässä syvennytään hommaan Virpin köökin pöydällä.
sunnuntai 5. huhtikuuta 2009
Hattutehtailua
Kerrankin meillä on runsaasti töitä näytettävänä!
Hattuja oli kiva ja melko nopea väsätä, ja kuten kuvasta näkyy, hattuja syntyi runsaasti ahkerien HoO:n, Leenan ja Merjan sekä pikkutyttären Charlotan käsistä. Itse minä (siis Anja) olin tehnyt mallihattuja jo valmiiksi, joten päivän teemana oli niiden koristelu omalta osaltani. Kuitenkin jokaisella oli useampia hattuja ottaa mukaan kotiin viimeistelyä varten.
Ja kenenkähän lie nämä kaikki hatut nyt sitten ovat?? Näette sitten varmaan kaikkien hatut, kunhan ne saadaan koristeltua lopulliseen muotoonsa.
Kiitoksia kivasta iltapäivästä kaikille ja erityiskiitokset HoO:lle , joka kuskasi minut vielä toisen harrastukseni pariin hikoilemaan. Ehdin kuin ehdinkin!
Swappina oli tällä kertaa "keltainen" ja näin vapaa aihe olikin kirvoittanut mielikuvitusta mitä moninaisimpiin tuotoksiin. Mitähän tuo sormikin tuossa kuvassa oikein tekee?? No, se on Leenan käsi ja hän näyttää siinä saamiaan swap-tavaroita, eli helminauhaa ja päivänvarjoa, jotka hän sai minulta.
Kun taas muistais, mitä kukakin sai ja toi... Arvuutteluksi menee, mutta menköön. Tuossa oikeallaon ihan itselleni jääneet tavarat, pöytäliina ja essu samaa kuosia sekä huippuihana seinälautanen ja vyö. Nyt ei housut putoa Callelta jalasta, kuten tähän asti! Kiitos, HoO ihanasta lahjasta! Keskellä on pari ruukkua kukkineen ja mikä-lie-kuuluisan-taulun-pienois-kopio. Nämä yllärit menivät ilmeisesti Merjalle, koska näiden antaja ainakin tuli tietooni. Ja vasemmalle jää vuodevaatteet, jotka HoO aikoi antaa mummolle. Muistinpas! HoO sai myös jonkunlaisen korin, missä oli kai jotain herkkuja, mutta taisi piilottaa ne meiltä muilta heti, ettei päästä niihin käsiksi.
Laitan tähän vielä kuvan yhdestä valmiiksi saamastani hatusta, jonka Fia tietenkin heti omi itselleen. Enemmän kuvia tekemistäni hatuista löytynee omasta blogistani Tarinoita nukkekodeistani
EDIT 6.4.2009 (HoO)
Tässäpäs kuva minun hatuistani :) Ihan kivoja niistä tuli. Näitä oli tosi mukava tehdä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)